Dokumentoimme unohdettujen ihmisten tarinoita — niiden, jotka kärsivät Gulagin leireillä, ja niiden, joiden muisto elää yhä.
Hän istui keittiön pöydän ääressä ja katsoi minua silmiin. ”Isäni ei koskaan palannut”, hän sanoi hiljaa. ”Mutta hänen äänensä on yhä täällä, näissä kirjeissä.” Aloitimme tämän työn, koska joku oli kysyttävä. Joku oli kuunneltava. Ja joku oli kirjoitettava muistiin se, mitä historiankirjat ovat unohtaneet.
Vuosikymmenten ääniä
Suuren terrorin vuosi. Kymmenet tuhannet katoavat pohjoisille leireille.
Stalinin kuolema. Hitaat vapautukset alkavat — mutta liian moni ei palaa kotiin.
Memorial-järjestö perustetaan. Ensimmäiset arkistot avautuvat.
Aloitamme dokumentointityön. Ensimmäinen matka Karjalaan.
Yli 140 tarinaa tallennettu. Työ jatkuu.
Heidän nimensä elävät
Vie hiiri kuvan päälle nähdäksesi nimen
Sanoja, joita kannamme mukanamme
”Lapsuus loppui sinä yönä, kun he tulivat ovelle.”
”Isä lähetti yhden kirjeen. Vain yhden. Säilytän sitä yhä.”
”Lumi peitti kaiken. Myös heidän nimensä.”
”Hiljaisuus oli kovin rangaistus, jonka annoimme heille.”
Missä olemme työskennelleet
Olemme keränneet tarinoita yhdeksästä paikasta Pohjois-Venäjältä ja Siperiasta — leirien jäänteiltä ja niiltä kyliltä, jotka muistavat.
Kenttätyötä, vuodelta toiseen
Lehdistö meistä
- Helsingin Sanomat"Pieni järjestö, suuri muisti"12.3.2024
- Yle Uutiset"Gulagin valo loistaa Suomesta"4.11.2023
- Suomen Kuvalehti"Kun viimeinen kertoja vaikenee"22.6.2023
- Long Now Magazine"Documenting the disappeared"Oct 2022
- Apu"Vuosikymmenten työ alkaa"8.2.2022